Euroopan rakennusperintöpäivät

Euroopan rakennusperintöpäivät

Euroopan rakennusperintöpäivät saivat alkunsa Ranskasta vuonna 1985 historiallisten monumenttien avointen ovien päivästä. Vuonna 1991 Euroopan neuvosto virallisti päivät Euroopan Unionin tukemana. Päivät laajenivat sittemmin niin, että nykyään vietetään noin 50 Euroopan maassa näitä päiviä syyskuun toisena viikonvaihteena. Teema vaihtelee maittain, mutta pohjoismaisen yhteistyön vuonna 2006 Pohjoismaiden yhteisenä teemana oli "Lähdön ja saapumisen paikat".

Tuusula-Seura on järjestänyt teeman mukaista ohjelmaa niin, että vuonna 2008 järjestettiin seurantalo-teemaan liittyen iltamat, vuonna 2007 teemalla "Julkiset sisätilat" retki WeeGee-taloon ja EMMA-museoon Espoon kaupunginjohtajan opastuksella, ja vuonna 2006 opastettu retki Tuusulan vanhaa tiestöä käyttäen Hyvinkään Rautatiemuseoon. Vuonna 2005, Suomen kirkon täyttäessä 850 vuotta, teemana oli "Puistot ja puutarhat". Teemapäivänä järjestettiin otsikolla "Istuta puu" Gustavelundissa seminaari, jonka jälkeen istutettiin seuran hankkima juhlatammi Tuusulan kirkon viereiselle nurmialueelle. Vuoden 2009 teema on "Päätöksen paikka - kuntatalot", ja Tuusula-Seuran tilaisuus syyskuun 12. päivänä visioi kuntaa otsikolla "Minun Tuusulani vuonna 2029".

Vuonna 2010 Euroopan Rakennusperintöpäivänä järjestettiin yleiötilaisuus Ilmatorjuntamuseolla, jossa tarjottiin kuntalaisille mahdollisuus tutustua Rykmentinpuiston kaavaan sekä lausua tai kirjoittaa omat ajatuksensa alueen kehittämisestä.

10.9.2011Euroopan Rakennusperintö päivää vietettiin Tuusulassa Ilmatorjuntamuseolla. Päivän kansainvälinen teema oli tänä vuonna ”Kulttuurin reitit”. Keskustelutilaisuuden teemasta alustivat Jyrki Haikonen, Hannu Hartala, Pentti Vuori ja Marke Naski-Multanen. Alustusten jälkeen käytiin keskustelua kulttuurin reiteistä ja sitä seurasi virtuaalipolun esittely ja keskustelu aiheesta. Tapahtumassa oli noin 30 osanottajaa.

8.9.2012 Euroopan Rakennusperintöpäivää vietettiin  Olympiakasarmilla. Koska vuoden teemana oli liikunta- ja urheiluympäristöt ja erityisesti Olympialaisiin tehdyt rakennukset, paikka soveltui tapahtumaan erinomaisesti. Pentti Vuori kertoi tilaisuuden aluksi Olympiakasarmista, sen rakentamisesta ja käytöstä. Münchenin 1500 metrin juoksun kultamitalisti Pekka Vasala oli saapunut paikalle seuran puheenjohtajan haastateltavaksi. Heikki Lund esitti Tapio Rautavaaran lauluja. Tilaisuuden lopuksi oli Heikki Simolan vetämä varuskuntapolkukierros. Vaikka paikalla saapui olympiavoittaja ja ohjelma oli muutenkin laadukas, kuulijoita oli   kolmisenkymmnetä henkilöä.

V. 2013 lähtien Euroopan Rakennusperintöpäivänä Tuusuöa-Seura ei ole järjestänyt tapahtumia.