jäsenkirje 2/13

                                                                       

 

Tuusula-Seuran jäsenkirje 2/2013                                  Tuusulassa 10.9.2013

 

 

Hyvät Tuusula-Seuran jäsenet,

 

Kotikuntamme juhlavuosi sen 370-vuotisen taipaleen kunniaksi on vähitellen loppusuoralla. Lämmin ja aurinkoinen sää on suosinut kesän tapahtumia ja yleisöä on tullut mukavasti paikalle. Tapahtumien tarjonta on jo kuntamme 370-vuotipäivästä johtuen ollut monipuolista. Ystävyyskuntamme Zelle esiintyi ja vieraili Tuusulassa kesällä ja saimme heidän esittäminään nauttia sekä maalaustaiteesta Halosenniemessä että musiikista Tuusulan kirkossa. Oivallisen lisän juhlintaan antoi kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin 120-vuotispäivän eri tapahtumat kuten taidenäyttely Erkkolassa.

 

Puheenjohtajan palsta

 

Alkuvuosi on pitänyt sisällään sekä toiveiden täyttymyksiä että myös lieviä takaiskuja. Seuran kevätkokous pidettiin IT-museolla 19.3.2013. Tilaisuuden alussa jaettiin Tuusula-Seuran Ruusut joiden saajina tänä vuonna olivat Leena Jäntti ja Tuusulan Latu ja Pyörä ry. Alustuksen kuntauudistuskeskusteluun piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuija Reinikainen ja sitä seurasi vilkas keskustelu sillä hetkellä polttavan kuumasta ja kiinnostavasta aiheesta. Varsinainen syyskokous eteni Matti Kulmalan vetämänä tuttuun ja tehokkaaseen tapaan. Klaavolantien kyläjuhla järjestettiin 21.7.2013 yhdessä Tuusulan kunnan, IT-museon ja Tuusulan seurakunnan kanssa. Kyläjuhlaan oli yhdistetty ”Tuusula tutuksi” osio ja IT-museon alueella oli paljon kiinnostavaa nähtävää ja koettavaa. Tuusula-Seura tarjosi nyt toista kertaa IT-museon soppatykissä keitettyä ”Tuusulanjärven kalakeittoa” reilut 500 annosta ja soppa maistui kaikille. Heikki Simola yhdessä Juhani Salosen kanssa veti poikkeuksellisen mielenkiintoisen varuskuntapolun. Vanhasta mallista poiketen Heikki kertoi varuskunnan menneisyydestä ja Jussi tulevaisuudesta ja uudesta Rykmentinpuistosta. Tuusula päivänä 22.7. tapahtui paljon panostusta vaatineen Virtuaali-Tuusula-verkkosivuston julkistus. Sivustoon on koottu paljon tietoa Tuusulasta niin sanoin, kuvin kuin videoin. Julkistusta oli todentamassa mukavasti yleisöä ja nauttimassa samalla kunnan tarjoamista kakkukahveista. Seura osallistui 31.8. Keski-Uusimaa – lehden järjestämään POP-UP tapahtumaan Keskarin toimitalon kentällä. Kävijöitä oli tapahtumassa todella paljon. Kaikki ei aina kuitenkaan suju kuten Strömsössä. Suunniteltu matka puolalaiseen ystävyyskuntaamme Augustowiin peruuntui, koska lähtijöitä ei aivan ollut riittävästi. Suunniteltu liikenneseminaari ei myöskään toteutunut, koska Uudenmaan ELY-keskuksesta ei saatu pyydettyä ja tapahtuman onnistumisen kannalta välttämätöntä liikenneasiantuntijaa saapumaan paikalle. Seura ei aiemmista vuosista poiketen tänä vuonna osallistunut Euroopan rakennusperintöpäivän viettoon, koska kiinnostus tapahtuma kohtaan on ollut viime vuosina kovin laimeaa.

 

Kaikille tiedoksi, että Tuusula-Seura on uudistamassa nettisivujaan. Tämä johtuu siitä, että nykyisten sivujen päivitys oli hiin hankalaa, että vain ”ammattilainen” pystyi sen tekemään. Uusien sivujen päivitys onnistuu huomattavasti helpommin. Sivusto valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.  

 

Yhteistyö on voimaa.

Yhteistyö Tuusulan kunnan ja Ilmatorjuntamuseon kanssa on ollut kuluneenakin vuonna sekä laajaa että hedelmällistä. Myös Tuusulan Seurakunta on ollut aktiivisesti mukana yhteisissä tapahtumissa. Keski-Uusimaa -lehti on kiitettävästi ja laadukkaasti tiedottanut seuran tapahtumista että myös uutisoinut itse tapahtumia. Yhteistyö sekä Järvenpää- että Kerava-Seurojen kanssa on jatkunut aktiivisena. Järvenpää-Seuran ja Tuusula-Seuran johtokunnat pitivät yhteisen tapaamisen Järvenpäässä. Tapaamisessa päätettiin mm. siitä, että Maakuntajärvi-foorumi 2013 pidetään Taistelukoululla Tuusula-Seuran vetovastuulla. Samalla sovittiin Tuusulanjärven kierron opastehankkeen yhteistyöstä ja toteutuksen suuntaviivoista. kaikkien kolmen yhdistyksen puheen- ja varapuheenjohtajat tapasivat elokuun lopulla Keravalla. Tapaamisessa sovittiin, että myös Kerava-Seura on mukana sekä Maakuntajärvi-foorumissa että Tuusulanjärven kierron opastehankkeessa. Maakuntajärvemme on vanhan perinteen pohjalta yhteinen eikä nykyisten kuntarajojen tulisi tätä asiaa muuksi muuttaa. Tosiasia myös on, että järven kierron nimikirjan perusteella  kovin moni sinne nimensä kirjoittanut asuu Keravalla.

 

 

Syksyn 2013 tapahtumia

 

  • Maakuntajärvi-foorumi 2013 järjestelyvastuu on tänä vuonna Tuusula-Seuralla. Tapahtuma järjestetään ”Taistelukoulun” Auditoriossa torstaina, 3.10. kello 18.00 alkaen ja tämän vuoden teemana on ”Tuusulanjärven merkitys suomalaiselle kulttuurielämälle”. Alustuksen aiheeseen tekee Tuusulan kunnan kulttuuritoimen johtaja Marke Naski-Multanen kertomalla Tuusulanjärven merkityksestä Tuusulan Rantatien ”kultakauden” taiteilijoille. Alustusta seuraa Tuusulanjärven ympäristössä asuvien taiteilijoiden paneelikeskustelu, jossa mukana taitelijoita niin kuva- ja muotoilutaiteen, valokuvataiteen kuin kaunokirjallisuuden aloilta. Yleisöllä on paneelin lopuksi mahdollisuus esittää kysymyksiä taiteilijoille. Tilaisuudessa on sotilaskotiperinteitä vaalien kahvi/tee & munkkitarjoilu ja sinne on vapaa pääsy.   
  • Aleksis Kiven päivänä 10.10. kello 10.00 Tuusula-Seuran edustajat osallistuvat yhteiskäyntiin Aleksis Kiven haudalla ja laskevat sille kukkatervehdyksen kansalliskirjailijamme syntymäpäivän kunniaksi. Tapahtumassa on mukana myös puolustusvoimat ja se on todella upea kokemus, joten kannattaa tulla paikalle.

 

  • Syksyn teatteriretki tehdään suurmusikaali Tohtori Zivagoon 29.10.

 

Tohtori Zivago saa vihdoin ensi-iltansa myös näyttämöllä. Helsingin Kaupunginteatterin ensi-ilta on lokakuun alussa ja Tuusula-Seura onnistui saamaan 50 lippua 29.10. esitykseen. Musikaali vie meidät kauniin ja voimakkaan musiikin siivittämänä Venäjän vallankumouksen mullistuksiin ja intohimoisten ihmisten tunteisiin.  Lähtö on Hyrylän linja-autoasemalta klo 18.00 ja paluu esityksen päätyttyä samaan paikkaan noin kello 23.00. Retken hinta sisältäen musikaalilipun, bussikuljetuksen ja väliaikatarjoilun on seuran jäsenille 70 €; ei jäsenten hinta on 80 €. Sitovat ilmoittautumiset lippujen aikaisesta lunastusvelvoitteesta johtuen jo 25.9.2013 mennessä Satu Säilälle joko sähköpostitse: satu.saila@elisanet.fi tai puhelimitse numeroon 050 5611 612. Teatteriretkelle kannattaa ilmoittautua muutoinkin nopeasti, sillä paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!

 

  • Syyskokouskutsu ja Aikakirja XXIV julkistaminen tiistaina 26.11.2013

Tuusula-Seuran syyskokous pidetään Ilmatorjuntamuseon Tuusula hallissa, Klaavolantie 2, tiistaina 26. marraskuuta kello 18.00 alkaen. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla ja noin kello 18.30 tapahtuu Aikakirja XXIII julkistaminen. Varsinainen syyskokous alkaa noin kello 19.00, mikä täten virallisena kokouskutsuna jäsenille ilmoitetaan. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 8 § mainitut asiat.  Esityslistan kohdassa 11, jossa käsitellään mm. asiat, johtokunta haluaa syyskokoukselle esittää, johtokunta esittelee ja tuo syyskokouksen päätettäväksi Tulevaisuuden Tuusula-Seura suunnitelman, jonka johtokunta on osaltaan hyväksynyt. Seuran säännöt ja Tulevaisuuden Tuusula-Seura suunnitelma tulevat hyväksynnän saatuaan ohjaamaan seuran tulevaisuuden toimintojen suunnittelua vuoden 2014 alusta eteenpäin.

  • Halosenniemen joulumyyjäiset ovat lauantaina, 7.12. klo 11–16.

 

  • Tuusulan Yhteisöjen Perinteiset Joulumyyjäiset ovat lauantaina 14.12. kello 10–14 Hyökkälän koululla.

 

  • Tuomaasta Nuuttiin -tapahtumassa seura on mukana Tuusulan kirkonmäen ohjelmassa. Tapahtuma on perjantaina, 21.12. kello 18.00 alkaen.

 

 

Naapuriseurojen tapahtumia:

 

Järvenpää-Seura:

12.10. klo 13 – 16.45  JÄRNEFELT Symposium kaikille avoin tilaisuus Järvenpään lukiolla

  • - klo 13 - 14 ”Eero Järnefelt kosmopoliittina”, Leena Lindqvist, Eero Järnefelt-seuran puheenjohtaja
  • - klo 14 - 14.45 "Laura Järnefelt", Juhani Kolehmainen LOHIKEITTO JA KAHVIT
  • - klo 15.15 - 16.45 "Järvenpään Yhteiskouluun liittyviä kuvia Suvirannan vieraskirjassa ja Laura Järnefeltin opettajamuotokuvat", Juhani Kolehmainen
  • - "Muisteloita" luennon väleissä, Irma Kittelä, Yrjö Ignatius Tilaisuuden järjestää Järvenpään yhteiskoulun ja lukion seniorit ry sekä Järvenpää-seura ry

 

Kerava-Seura:

 

Suosittu Olipa kerran tällä paikalla –tapahtuma kohdistuu ns. Hautalan kuuseen Untolassa Kullervonpolun ja Nyyrikinkujan kulmassa. Komea kuusi on katsellut ympäristön muuttumista jo 200 vuotta. Upea luonnonihme on rauhoitettu 1963. Tästä, kuten muistakin toiminnoista, kerromme lisää paikallislehtien palstoilla ajankohtien lähestyessä. Hautalan kuusen ”juhlat” pidetään keskiviikkona  9.10 klo 18. Tuolloin kuusen rauhoittamisesta on kulunut 50 vuotta.

 

Kukapa ei tahtoisi nähdä Tsehovin tutun Kirsikkapuisto-näytelmän mahtavaa versiota Kansallisteatterissa. Onhan ainutlaatuista, jopa teatterimaailman hiipuvaa historiaa nähdä lavalla uskomaton Esko Salminen ja Ismo Kallio. Kolmas legenda, Tea Ista, joutui vakavan sairauden vuoksi vetäytymään. Paikkaajana on Tiina Weckström.

Seuran retki Kansalliseen ajoittuu lauantaihin 5.10 päivänäytökseen klo 13. Se on siis lähellä ensi-iltaa (17.9). Lippuja on 40 kpl, ne ovat suuren näyttämön permannolle ja permannon aitioihin. Yhteisellä bussikyydillä hurautamme mennen, tullen, väliajalla nautimme kaffet ja leivonnaiset. Liput tulevat myyntiin Varjon Kukkaan maanantaina 2.9.  Lipun hintaan 50 e (ei-jäsenille 60 e) sisältyvät bussikuljetukset ja väliajan kahvit. Keski-Uusimaa, Viikkouutiset ja nettisivumme valistavat asiassa lisää.

 

Muuta tiedotettavaa:

 

Johtokunnan jäsenten ja toimihenkilöiden yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta www.tuusulaseura.net. Sivuilta saat tarkempaa tietoa myös seuran tuotevalikoimasta. Aikakirjoja ja seuran viirejä saa Mirja Collinilta, Ilmatorjuntamuseolta ja Taidekeskus Kasarmista. Kaikkia seuran tuotteita on saatavan Mirja Collinilta, puh. 0500 429 365.

 

Tervetuloa osallistumaan loppuvuoden 2013 toimintaan, toivottavasti tapaamme yhteisissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa!

 

Tuusula-Seura ry

 

 

 

 

 

Ilkka Ertimo                                                     Riitta Ristolainen

puheenjohtaja                                                  sihteeri

pyh. 040 592 2144                                            puh. 045 273 3801