Liity jäseneksi

Jäseneksi liittyminen

Kuntalaisten yhteinen Tuusula-Seura on noin 500:n aktiivijäsenen kotiseutuyhdistys. Se on perustettu sodan jälkeen vuonna 1946 ja sen päätarkoitus oli tuolloin toimia kanta-asukkaiden keskeisenä sekä lisäksi siirtolaisten välisenä yhdyssiteenä.

Seuramme on tänäänkin sekä uusien että vanhempien tuusulalaisten kohtaamis- ja tutustumispaikka. Tarkoituksemme on kotiseutuhengen ylläpitäminen ja kuntalaisten viihtyvyyden lisääminen. Erityisen lähellä sydäntämme on kotiseutumme kulttuurin edistäminen ja sen ainutlaatuisuuden vaaliminen ympäristön arvot huomioiden.

Seuramme toimii hyvässä yhteistyössä kunnallishallinnon kanssa ja voi näin myös vaikuttaa yhteisten asioittemme päätöksentekoon. Toimimme tuusulalaisten asukkaiden ja yhteisöjen yhdyssiteenä, teemme aloitteita sekä annamme lausuntoja osallisena viranomaisille mm. kunnan kaavoitusasioista.

Edistämme kotiseututietoutta mm. julkaisemalla Tuusula-seuran Aikakirjaa, jossa on kuntalaisten toimittamia juttuja ja dokumentteja menneiltä ajoilta tähän päivään. Järjestämme myös kulttuuritilaisuuksia, näyttelyitä, talkoita sekä retkiä kulttuurikohteisiin, konsertteihin, teatteriin jne.

Seuramme henkilöjäsenmaksu vuonna 2017 on 15 euroa/vuosi ja yhteisöjäsenmaksu 200 euroa/vuosi. Jäseneksi voi liittyä lähettämällä nimen, osoitteen, puhelinnumeron ja  sähköpostiosoitteesi jäsenasioidenhoitajalle riitta.ristolainen (at) fimnet.fi