Jäsenkirje 7/2025

15.11.2025

Hyvä Tuusula-Seuran jäsen,

Syksy on vähitellen viilenemässä ja kääntymässä talven odotukseen. Tuusula-Seurassa eletään vilkasta aikaa: valmistelut loppuvuoden joulumyyjäisiin ovat käynnissä, tonttulakkiompelimo on täydessä työn touhussa ja katse on jo kääntynyt kohti ensi vuoden tapahtumia ja juhlavuoteen. Syyskokous on nyt pidetty, ja on aika pian kiittää kuluneesta vuodesta sekä suunnata ajatukset kohti tulevaa.

Syyskokouksen satoa

Tuusula-Seuran syyskokous pidettiin torstaina 13.11.2025 Tuusulan Seurakuntakeskuksessa. Tunnelma oli lämmin ja keskusteleva, ja ilta tarjosi katsauksen sekä menneeseen että tulevaan.

Aikakirjatoimikunnan puheenjohtaja Reino Myllymäki esitteli tämänvuotisen Aikakirjan, jonka teemana on “Tuusulan vaikuttajista”. Kirja nostaa esiin tuusulalaisia henkilöitä ja ilmiöitä vuosikymmenten varrelta. Aikakirja on nyt ostettavissa 20 € hintaan seuran tapahtumissa ja myyntipisteissä.

Illan esityksessä Tuusulan kansliapäällikkö Annaliisa Oksanen puhui avoimesti kunnan kehittämisestä ja omista näkemyksistään. Moni kuulija koki, että Annaliisasta on kasvamassa aidosti tuusulalainen vaikuttaja – hänen aitoutensa ja rohkea tapa kohdata ihmiset tekevät vaikutuksen ja tuovat uudenlaista lämpöä kunnan viestintään.

Kokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat ja tietenkin vuoden 2026 toimintasuunnitelma.
Johtokunnan kokoonpanoon tehtiin seuraavat muutokset:

  • Puheenjohtajana jatkaa Paula Kyro

  • Uudeksi jäseneksi valittiin Ilkka Mäkinen, pitkän uran Hyrylän lukion ja yläasteen apulaisrehtorina ja historian opettajana tehnyt tuusulalainen

  • Riitta Ristolainen jätti johtokuntatyöt – kiitämme Riittaa lämpimästi hänen pitkästä ja arvokkaasta panoksestaan seuran toiminnassa viimeisten vuosien ja vuosikymmenten aikana. Toivomme näkevämme Riittaa jatkossakin seuran tapahtumissa ja toiminnassa.

80-vuotisjuhlavuosi 2026 — Tunne Tuusulasi

Puheenjohtaja Paula Kyrön esittämänä kokousväki sai ensisilmäyksen ensi vuoteen. Ensi vuonna Tuusula-Seura täyttää 80 vuotta. Juhlavuoden teemana on “Tunne Tuusulasi”, ja vuoden aikana haluamme tuoda esiin Tuusulan monimuotoista historiaa, kulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Luvassa on valokuvanäyttelyitä, kulttuurikävelyitä, kirjailijasymposium, retkiä sekä kevään ja syksyn juhlia. Syksyllä järjestettävä pääjuhla kokoaa yhteen seuran pitkän historian ja tulevaisuuden suunnat.

Juhlavuoden oheistuotteina julkaistaan myös Aikakirjan historiapainos sekä uudet Tunne Tuusulasi -pelikortit.
Tervetuloa mukaan juhlimaan koko vuoden ajan!

Tulevat tapahtumat

TaitoKädet järjestää Joulupuodin Aunelassa marraskuun lopusta joulukuun puoliväliin

Avajaiset pidetään la 29.11. klo 12. Ohjelmassa mm.:

  • Tuusula-Seuran johdolla Aleksis Kiven patsaan jouluinen tonttulakitus
    (sama patsas saa keväisin vappulakin – näin Tuusulaan on syntynyt ihan oma kaksivuotinen lakitusperinne!)

  • Laulava joulupukki

  • Tontturata lapsille

  • Poniratsastus (maksullinen)

  • Apuri-piste glögeineen ja riisipuuroineen
    Joulupuoti avoinna klo 11–15.

Lisätietoa >>

La 13.12.2025

Puustellin Joulumarkkinat – Ilmatorjuntamuseo

Tuusulan perinteiset Joulumyyjäiset – Hyrylän koulukeskus

Tuusula-Seuralla oma myyntipiste molemmissa myyjäisissä

 

Katse kohti vuoden 2026 alkua, 80-juhlavuoden aloittaa:

Urkukonsertti – Musiikkitalo, Helsinki

Pe 20.2.2026 klo 19.00
Notre-Damen pääurkuri Vincent Dubois esiintyy Musiikkitalon Rieger-uruilla.
Lipun hinta 50 € / hlö.
Ilmoittautuminen ja maksu viimeistään 19.12.2025.
Seura tarjoaa bussikuljetuksen Uimahallin pysäkiltä.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen >>

Seuraa meitä

Ajantasaiset tiedot, ilmoittautumislinkit ja tapahtumapäivitykset löytyvät:
🌐 www.tuusulaseura.fi
📘 Facebook: Tuusula-Seura ry

 

Hyvää talven odotusta

Joulun valmistelu, myyjäiset ja yhdessäolo tuovat valoa vuoden pimeimpään aikaan. Toivotamme kaikille jäsenille rauhallista adventinaikaa ja hyvää talven alkua – nähdään tapahtumissa ja juhlavuoden merkeissä!

 

Johtokunta