jäsenkirje 1/2014

    Tuusula-Seuran jäsenkirje 1/2014

                     

Hyvät Tuusula-Seuran jäsenet!

 

Vuosi 2013 oli Tuusula-Seuran 67. toimintavuosi ja se oli seuran toimintojen ja tapahtumien suhteen jälleen vilkas. Kävijöiden runsaus tapahtumissa viestii tapahtumien suosiosta ja merkityksestä kotiseutumme asukkaille. Hyvä yhteistyö alueen muiden kotiseutuyhdistysten, Tuusulan kunnan ja -seurakunnan sekä Keski-Uusimaa-lehden kanssa jatkui. Yhteistyössä on voimaa – tämän ovat monet yhdessä järjestetyt tapahtumat tänäkin vuonna osoittaneet.

 

Tuusula-Seuran syyskokous pidettiin marraskuun lopulla Ilmatorjuntamuseolla ja samalla julkistettiin Aikakirja XXIV. Seuran puheenjohtajana jatkaa Ilkka Ertimo ja uutena jäsenenä johtokuntaan valittiin Marko Ketvel. Kokouksessa hyväksyttiin myös Tulevaisuuden Tuusula-Seura suunnitelma, joka ohjaa seuran toimintaa ja tulevina vuosina. Nuorten jäsenten kannalta tärkeä päätös on 15 – 21 vuoden ikäisten henkilöiden jäsenmaksuttomuus, jonka myötä nuorten jäsenten määrää pyritään lisäämään.

 

Jo viime vuonna pyysimme seuran jäseniä ilmoittautumaan Aktiivitoimija henkilöreserviin. Tungosta reserviin ei ole ollut ja tapahtumien järjestäminen on tukeutunut pääasiassa johtokunnan jäsenten aktiivisuuteen. Näin ei saisi eikä pitäisi olla, koska runsas tapahtumien määrä kuormittaa kohtuuttomasti johtokunnan jäseniä.  Seuran johtokunta pyytää teitä ilmoittautumaan ”Aktiivitoimija”–henkilöreserviin. Reserviin ilmoittautuminen ei ole sitoumus tulla tapahtumaan, vaan jokainen voi pyynnön saatuaan vastata siihen oman tilanteensa mukaan. ”Aktiivitoimijaksi” voi ilmoittautua seuran puheenjohtaja Ilkka Ertimolle tai sihteeri Riitta Ristolaiselle. Tartu toimeen ja ilmoittaudu Aktiivitoimijaksi – sinua todella tarvitaan!

 

Yhdistysavaimen tarjoamat verkkosivusto ja jäsenrekisteripalvelut on otettu seuran käyttöön vuoden 2013 loppupuolella. Muutoksen myötä verkkosivujen päivitys helpottuu jonka myötä sivustoilta löytyy entistä paremmin ajankohtaista tietoa tapahtumista tai tärkeistä asioista. Tavoitteena on, että syksyn jäsenkirje lähetetään sähköpostitse kaikille niille seuran jäsenille, jotka sähköpostia käyttävät. Koska rekisterissämme on tällä hetkellä vain noin puolen jäsenistön sähköpostiosoitteet, pyydämme niiltä seuran jäseniä, jotka eivät ole saaneet tammikuun 2014 puolivälissä ”testi”-sähköpostia seuran sihteeriltä, toimimaan seuraavasti:

 

  • Jos käytössäsi on sähköposti ja haluat saada sekä jäsenkirjeen että tietoa seuran tapahtumista ja toiminnasta sähköpostitse, lähetä sähköposti seuran sihteerille osoitteeseen: riitta.ristolainen@fimnet.fi. Laita viestiin nimesi ja muut tarvittavat yhteystiedot, jotta voimme samalla tarkistaa ja päivittää jäsenrekisteriä.
  • Jos joku seuran jäsenistä, joka on saanut sihteeriltä sähköpostia, EIKÄ halua sähköpostitse tietoa seuran tapahtumista, pyydämme ilmoittamaan tästä seuran sihteerille.

 

Tuusulan kunnan 370-vuotispäivänä 22.7.2013 julkistettuun Virtuaali-Tuusula – verkkosivustoon kannattaa käydä tutustumassa. Sivusto on erinomainen tietolähde kuntamme historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuteen. Sivustoa päivitetään säännöllisesti ja vuoden 2014 alussa siihen lisätään ensimmäinen laajempi ”täydennyspaketti”, jossa on mukana mm. Rantatien matkailuyrittäjien esittelyvideot, Lottamuseon videot ja Tuusulan Seurakunnan hauska ”Mihin rahat menee” video. Kannattaa käydä tutustumassa!

 

Kaikille tiedoksi, että Tuusula-Seuran retkien maksukäytäntö muuttuu 1.1.2014 alkaen. Teatteri tai konserttiretket, joihin seura joutuu lunastamaan liput ennakkoon, maksetaan ilmoittautumisen jälkeen Tuusula-Seuran tilille Osuuspankkiin. Muiden retkien retkimaksu kerätään bussissa.

Verkkosivuilta, jonka osoite on www.tuusulaseura.yhdistysavain.fi., on tietoa kaikista tulevista tapahtumista, seuran julkaisuista ja tuotteista. Sivuilla on myös paljon muuta jäsenistöä kiinnostavaa materiaalia ja tietoutta.

 

 

 

Vuoden 2014 tapahtumasuunnitelma:

 

  1. Kehitystoiminnot:

 

  • Virtuaali-Tuusulan edelleen kehittäminen ja laajentaminen seuran resurssien puitteissa. Seura panostaa vuonna 2014 erityisesti Sotilaspitäjän kulttuurikierroksen videointiin.
  • Kotiseutuyhteistyön kehittäminen ja ensimmäisen Kotiseutufoorumin järjestäminen vuoden 2014 aikana. Seuran tulevaisuustoimikunta valmistelee asiaa.
  • Nuorisotoimikunnan perustamisen myötä seuran toimintoja kehitetään siten, että nuoriso saadaan paremmin huomioitua ja mukaan seuran toimintaan.
  • Osallistuminen Klaavolaan sijoitettavan Tuusulan Kotiseutukeskus-hankkeen kehittämiseen.
  • Tuusulan kunnan, Järvenpään kaupungin sekä Tuusula-, Järvenpää- ja Kerava-Seurojen yhteishanke ”Tuusulanjärven kierron opasteet”. Tavoite on, että opasteet ovat käytössä toukokuussa 2014. 
  • Kotiseutuyhteistyön eräänä käytännön tavoitteena on pitää Tuusula ja sen järvenrannat siisteinä. Tuusula-Seura tulee koordinoimaan eri toimijoiden mukanaoloa yhteisissä ”roskankeruutalkoissa” ja on toki niissä itse aktiivisesti mukana. Yhteisten talkoiden lisäksi seura kannustaa kaikkia jäseniään myös omatoimiseen roskankeruuseen – kun huomaat ympäristössäsi roskia, jätesäkki matkaan ja lähitienoolta roskia keräämään!    

 

  1. Ripeää toimintaa ja ilmoittautumista vaativat tapahtumat

 

  • Teatteriretki Tampereen Työväenteatterin Prinsessa-musikaaliin 1. maaliskuuta 2014

 

Tervetuloa Tampereen työväenteatteriin katsomaan suosittua Prinsessa-musikaalia, johon olemme varanneet 50 lippua. Lähtö on Ventoniemen bussilla Hyrylän linja-autoasemalta lauantaina 1.3. klo 9.00. Esitys alkaa klo 13.00, mutta nautimme ennen esitystä ”Prinsessa-buffet”-lounaan teatterin lämpiössä klo 11.00. Esityksen kesto väliaikoineen on 2 tuntia 45 min. Väliajan virvokkeet hoitaa ja kustantaa jokainen retkeläinen itse.  Takaisin Hyrylään palaamme noin klo 18.00. Retken hinta jäsenille on 60 € ja ei jäsenille 75 €/henkilö. Hinta sisältää bussikyydin, lounaan ja teatterilipun – jäsenten bussikyydin tarjoaa Tuusula-Seura. Retkelle ilmoittautumiset on tehtävä jo 31.1.2014 mennessä Satu Säilälle: (satu.saila@elisanet.fi) tai GSM 050 5611 612.  Retki maksetaan ennakkoon Tuusula-Seuran tilille 31.1. mennessä, jolloin myös varaus varmentuu. Tilin numero (OP-Tuusula) on: 509212-232177 ja viitenumero 3599. Muistatan laittaa maksuusi viitenumeron!

 

  • Vierailu Eduskuntaan torstaina 3.4.2014 kello 14.30 – 17.30

Vierailu Eduskuntaan tehdään torstaina 3.4.2014 kello 14.30 alkaen. Lähtö on Hyrylän linja-autoasemalta 3.4. kello 13.30 ja paluu samaan paikkaan noin 18.30.

 

Tuusulalaiset kansanedustajat Antti Kaikkonen ja Merja Kuusisto ovat kutsuneet Tuusula-Seuran jäsenet vierailulle eduskuntaan. Vierailu tehdään torstaina 3.4.2014 kello 14.30 alkaen. Ohjelma alkaa tutustumiskierroksella eduskuntataloon Antin ja Merjan opastuksella. Kello 16.00 – 17.00 seuraamme eduskunnan kyselytuntia, jonka jälkeen nautimme kahvit ja silloin on tilaisuus yhteisen keskusteluun Antin ja Merjan kanssa.

 

Tuusula-Seuran jäsenille retki eduskuntaan maksaa 10 € ja ei-jäsenille 15 €/henkilö. Retkimaksu kerätään bussissa. Ilmoittautumiset 29.3.2014 mennessä Marja-Leena Laaksolle: yks.leena@gmail.com tai GSM 050 62 627. Retkelle pääsee mukaa vain n 50 ripeintä ilmoittautunutta. Pyydämme ilmoittamaan esteestä Marja-Leenalle, jotta vapautuneelle paikalle saadaan korvaava lähtijä.

 

  • Tuusula-Seuran kevätretki Ahvenanmaalle 6. – 8.5.2014

 

Tuusula-Seuran kevätretki suuntautuu tänä vuonna Ahvenanmaalle 6 – 8.5.2014. Lähtö on tiistaina 6.5. kello 05.15 Hyrylän linja-autoasemalta ja paluu torstaina 8.5. illalla noin kello 20. Matkan hinta, joka sisältää bussikuljetukset, edestakaisen laivamatkan hyttipaikoilla Turusta Maarianhaminaan ja lauttamatkat saaristossa, hotellimajoituksen kahden hengen huoneissa, ohjemassa mainitut tutustumiskäynnit ja ateriat sekä matkanjohtajan palvelut on 422 € / henkilö. Yhden hengen huoneen, joita on saatavilla rajoitetusti, lisähinta on 102 €.  Retken tarkka ohjelma valmistuu lähipäivinä ja löytyy seuran verkkosivuilta.

 

Ahvenanmaan matkalle ilmoittautuminen tehdään Vihdin Liikenteen Päivi Packalénille 28.2. mennessä. Päivin tavoittaa puhelimella numerosta 09 444 774 ja sähköpostitse osoitteesta: paivi.packalen@vihdinliikenne.fi. Vihdin Liikenne lähettää matkan varanneille 102 € / henkilö ennakko / varausvahvistuslaskun. Loppuosa matkan hinnasta maksetaan ennen matkalle lähtöä. Lisätietoa matkasta ja yksityiskohtaisen matkaohjelman saa myös Päivi Packalénilta tai Ilkka Ertimolta.

 

Kuljetukset Vihdin Liikenteen turistibussilla (bussissa mm. wc ja kahvinkeitin). Päiväretkien aikana on mahdollista nauttia bussikahvit, jotka voidaan juoda tilanteen mukaan sopivassa paikassa.

 

  1. Kutsu Tuusula-Seuran sääntömääräiseen kevätkokoukseen 25.3.2014

 

  • Tuusula-Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina, 25.3.2014 kello 18.00 alkaen IT-museon Tuusula-hallissa osoitteessa Klaavolantie 2, mikä täten kokouskutsuna jäsenistölle ilmoitetaan. Tilaisuus alkaa kello 17.30 kahvi / tee tarjoilulla ja Tuusula-Seuran Ruusujen jakamisella. Noin kello 18.00 alkaa dosentti Jaakko Kempin esitelmä aiheesta "Albert Puroma - huutolaispojasta kenraaliksi". Albert Puroma on Tuusulan ”oma poika”, joka syntyi Puustellissa kokouspaikkamme vierellä. Seuran kevätkokous alkaa noin 19.00 ja siinä käsitellään sääntöjen 7. § mainitut asiat. Toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi kevätkokoukseen!

 

  1. Tuusula-Seuran muut tapahtumat vuoden 2014 aikana    
  2.  

                     

  • Klaavolantien laskiainen sunnuntaina 2.3.2014. Seura on paistamassa nyt jo perinteeseen kuuluvia nuotiolettuja. Tapahtuman järjestelyissä on tänä vuonna mukana IT-museo ja Tuusula-Seura.
  • Tuusulan liikenne- ja tieseminaari järjestetään keväällä 2014 yhdessä Tuusulan kunnan kanssa. Seminaari on suunniteltu ajoitettavaksi Eduskunnan liikennevaliokunnan Tuusulan vierailun yhteyteen.
  • ”Tuusula tutuksi” tapahtuma järjestetään Tuusulan kunnan ja -seurakunnan kanssa museopäivänä 18. toukokuuta. Päivän ohjelma on vasta suunnitteilla mutta tulee opastettuja kiertoajeluita eri kohteisiin. Myös Varuskuntapolkukävely jossa myös kerrontaa Rykmentinpuistosta on päivän ohjelmassa.
  • Kesän aikana järjestetään Tuusulanjärveen liittyvä Maakuntajärvi Foorumi 2014. Tänä vuonna järjestelyvastuun kantaa Järvenpää-Seura.
  • Klaavolantien kyläjuhla järjestetään 20.7.2014 yhdessä Tuusulan kunnan, IT-museon ja Tuusulan seurakunnan kanssa.
  • Opastettu varuskuntapolkukierros ja / tai sotilaspitäjän kulttuurikierros järjestetään Klaavolantien kyläjuhlan yhteydessä ja muulloin tarpeen mukaan.
  • Tuusula-Seuran retki Nurmijärvelle katsomaan Veijo Meren Aleksis Kivi laulunäytelmää tehdään elokuussa 2014.
  • Ensimmäinen Kotiseutufoorumi-tapahtuma on suunniteltu pidettäväksi joko kevään kuluessa tai syyskuussa.
  • Aleksis Kiven päivää vietetään yhdessä muiden toimijoiden kanssa 10.10.2014.
  • Syksyn teatteriretki järjestetään lokakuussa. Helsinki, Lahti, Hämeenlinna ja Tampere voivat olla retken kohteita.
  • Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään marraskuun lopulla.
  • Joulumyyjäiset Halosenniemessä ja Koulukeskuksessa joulukuun alkupuolella.
  • Tuomaasta Nuuttiin–tapahtuma Tuusulan kirkonmäellä 21.12.2014.

 

Kaikista Tuusula-Seuran tapahtumista saa niiden ajankohdan lähestyessä lisätietoa seuran verkkosivuilta ja paikallislehdistä joko erillisissä ilmoituksissa tai yhdistykset / tapahtumat palstoilta.

 

 

  1. Julkaisu- ja tiedotustoiminta

 

Tuusula-Seura julkaisee vuonna 2014 Aikakirjan numeroltaan XXV, ja se valmistuu syyskokoukseen mennessä. Aikakirjan toimittaja Pentti Vuori ottaa mielellään vastaan artikkeleita Aikakirjaan.

 

Seuran tiedotuksesta vastaa Tuusula-Seuran puheenjohtaja yhdessä seuran sihteerin kanssa. Seura julkaisee myös tapahtumissa jaettavaa Tuusula-Seura Pähkinänkuoressa - julkaisua.

 

  1. Jäsenmaksut vuodelle 2014, johtokunta ja toimihenkilöt

 

Syyskokouksen päätöksen mukaisesti jäsenmaksu vuonna 2014 on 15 € henkilöjäseneltä ja 100 € yhteisöjäseneltä. Seuran johtokunta toivoo, että tämän vuoden aikana saisimme lisää yhteisöjäseniä. Seuran jäsenmäärän 31.12.2013 oli 484 jäsentä, joten seuran jäsenmäärä on edelleen lisääntynyt. Kirjeen mukana on tilisiirtolomake, jolla voitte jäsenmaksun maksaa. Muistattehan käyttää viitenumeroa, tästä rahastonhoitajan kiitos kaikille!

 

Osoitteenmuutoksista tai muista jäsenyyteen liittyvistä asioista pyydämme ilmoittamaan jäsenasioita hoitavalle Riitta Ristolaiselle, jonka yhteystiedot ovat jäsenkirjeen lopussa.

 

Johtokunnan jäsenet                                                  

* Ilkka Ertimo, puheenjohtaja                          

* Antti Nieminen, varapuheenjohtaja               

* Riitta Ristolainen, sihteeri

                               

* Sakari Heikkilä                                           * Jussi Salonen

* Marko Ketvel                                             * Satu Säilä

* Marja-Leena Laakso                                    * Klaus Winqvist            

* Seija Paasonen                                          * Pentti Vuori                

 

Toimihenkilöt

* Mirja Collin, rahastonhoitaja

 

Yhdistysavaimeen liittymisen myötä verkkosivuston ylläpito siirtyy seuran sihteerin tehtäväksi. Hän hoitaa toistaiseksi myös seuran jäsenasioita. Johtokunnan jäsenten ja toimihenkilöiden yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta osoitteesta www.tuusulaseura.yhdistysavain.fi. Johtokunta kannustaa jäsenistöä aktiivisesti käyttämään seuran verkkosivuja, koska sieltä löytyy helpoiten uusinta tietoa seuran järjestämistä tapahtumista.  Tuuusula-Seura on myös Facebookissa. Kun ryhdyt seuran ”kaveriksi”, saat myös sitä kautta tietoa tapahtumista. Sivuilta löytyvät myös tiedot tuotevalikoimastamme sekä tiedot siitä, mistä tuotteita voi ostaa. Kaikkia tuotteita on saatavan Mirja Collinilta, puh. 0500 429 365, e-mail: mirja.collin@kolumbus.fi.

 

Tervetuloa osallistumaan vuoden 2014 toimintaan! Toivottavasti tapaamme eri tapahtumissa ja seuran järjestämillä retkillä. Jäsenkirjeen liitteenä on vuoden 2014 toimintasuunnitelma graafisena esityksenä, joka kannattaa laittaa näkyville.

 

Tuusula-Seura ry   

                                                         

 

 

 

 

 

Ilkka Ertimo                                                     Riitta Ristolainen

puheenjohtaja                                                  sihteeri

pyh. 040 592 2144                                            puh. 045 273 3801