Uusin Aikakirja

Tuusula-Seuran Aikakirja XXXIV

UUDESSA AIKAKIRJASSA MONIPUOLINEN KATTAUS TUUSULAN HISTORIAA JA NYKYPÄIVÄÄ


Tuusula-Seuran uusi aikakirja esittelee monipuolisesti niin Tuusulan lähihistoriaa kuin hiukan kaukaisimpiakin tapahtumia. Mukaan mahtuu myös aivan viime vuosien tapahtumia. Kyseessä on jo kolmaskymmenesneljäs painos Tuusulan kunnan tapahtumia. Aikakirjan pitkä taival on lajissaan merkittävä saavutus Suomessa.

Tänä vuonna saamme tutustua Keski-Uusimaan jännittäviin omistajavaihtojen taustoihin Eero Lehden kirjoittamana. Tohtori Pekka Heikkilä puolestaan valottaa pankkien syntyä ja katoa Tuusulassa. Molemmat näistä kirjoituksista heijastavat suurempia yhteiskunnallisia muutoksia ja murroksia kustannusalan ja rahoitussektorin kehityksessä. 

Vanhimmat artikkelit ulottuvat satojen vuosien päähän - Tuusulan 380-vuotiseen historiaan ja Hyökkälän kylän 480-vuotisen Klaavon tilan taipaleeseen. Hiukan uudempia tarinoita löytyy niin Ruotsinkylän tutkimusmetsästä, ainoasta, juuri toimintaansa lopettavasta Klementskogin ruotsinkielisestä koulusta kuin Lionsien taipaleelta Tuusulassa.

Myös 50-vuotiaat Kennel-kerho ja Krapihovi ovat lukijan ulottuvilla. Tuusula ilman taidetta ei ole Tuusula, joten taiteen historia on myös saanut oman osansa Aikakirjasta. Niin naistaiteilijat Maija Halonen ja Martta Wendelin kuin Tuusulan taideiden yö ja Jekku Ry:n elävä alakultturi ovat omilla tarinoillaan mukana.

Viime vuoden monista tapahtumista ja saavutuksista esillä on myös Monio, Martta Wendelinin päiväkoti sekä Veteraanipuiston mielenpainuvat avajaiset puheineen ja muistomerkkeineen.

Vasta, kun tämä aikakirja on saatu ulos, ajatukset kohdistetaan jo seuraavan vuoden painokseen. Tuusula-Seura toivottaakin kaikki artikkeli-ideat tervetulleiksi kuntalaisilta dokumentoimaan oman kotiseutumme kehitystä niin nykypäivästä kuin historiastakin. Jos sinulla on artikkelista idea, jonka koet tärkeäksi oman Tuusulasi identiteetin muokkaajana, ole yhteydessä johtokunnan jäseniin tai aikakirjatoimikuntaan.